Dynasty tietopalvelu
Hyrynsalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 178


Kokousasian teksti

 

Lausuntopyyntö Metsä-Juntulan enenrgiapuisto -hankkeen YVA-ohjelmasta

 

KH 06.10.2026 § 178  

138/10.02.02/2025  

 

 

Metsä-Juntulan energiapuiston osayleiskaavoituksen rinnalla on samanaikaisesti meneillään ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely), jossa tarkastellaan energiapuistohankkeen toteuttamisen vaihtoehtoja sekä niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. YVA-menettelyn yhteydessä tutkitaan hankkeen tuuli- ja aurinkovoiman, akkuvarasto- ja sähkönsiirron ratkaisuja ja niiden vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia. Laadittuja selvityksiä ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osayleiskaavoituksessa, jossa ratkaistaan hankkeen toteuttaminen.

 

Lupa- ja valvontavirasto pyytää Hyrynsalmen kunnalta 23.10.2026 mennessä lausuntoa LVV-U/61305/2026 Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva Energian hankeyhtiö Metsä-Juntulan energiapuisto Ky, Hyrynsalmen Metsä-Juntulan energiapuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva Energian hankeyhtiö Metsä-Juntulan energiapuisto Ky:n suunnitelma ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisesta.

 

Lupa- ja valvontavirasto toimii YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena.

 

Hyrynsalmen kuntaa pyydetään lausunnossa kiinnittämään huomiota mm. Metsä-Juntulan energiapuistohankkeen merkittäviin ympäristövaikutuksiin, ympäristön nykytilan kuvauksen riittävyyteen ja suunniteltujen selvitysten kohdentumiseen todennäköisesti merkittäviin vaikutuksiin, suunniteltujen selvitysten yhteensovittamisen mahdollisuuksiin muihin menettelyihin sekä hankkeen edellyttämiin suunnitelmiin, lupiin ja niihin rinnastettaviin päätöksiin.

 

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on nähtävillä sähköisesti ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/metsa-juntulan-energiapuisto-YVA.

 

Lausuntoluonnos jaetaaan esityslistan oheimateriaalina.

 

Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtajan Jouni Ponnikas, jouni.ponnikas@hyrynsalmi.fi, p. 040 574 0804.

 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus linjaa ja hyväksyy Hyrynsalmen kunnan lausunnon Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva Energian hankeyhtiö Metsä-Juntulan energiapuisto Ky:n Hyrynsalmen Metsä-Juntulan energiapuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.