RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 176
Kaavoituskatsaus 2026
KH 06.10.2026 § 176
93/10.02.04/2026
Alueidenkäyttölain 7 § :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.
Liitteenä on Hyrynsalmen kaavoituskatsaus 2026.
Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Jouni Ponnikas, jouni.ponnikas@hyrynsalmi.fi, p. 040 574 0804 tai
teknisten palvelujen osastopäällikkö Jouni Romppainen, jouni.romppainen@hyrynsalmi.fi, p. 044 7104 421.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy Hyrynsalmen kaavoituskatsauksen 2026. Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan ja se pidetään nähtävillä kunnan verkkosivuilla sekä kunnanvirastolla. Kaavoituskatsaus viedään tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.
Tämän asian esittelyn ajaksi kokoukseen saapui klo 16:08 projektisuunnittelija Leena Heikura-Tolonen esittelemään osaltaan kaavoituskatsausta ja vastaamaan siihen liittyviin kysymyksiin.
Leena Heikura-Tolonen poistui kokouksesta klo 16:44 ennen päätöksentekoa asiassa.