RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.08.2026/Pykälä 144
Vesi-Mega Oy:n toiminnan kehittäminen - kunnan omistajaohjaus
KH 13.08.2026 § 144
153/02.01.00/2026
Hyrynsalmen kunta omistaa Hyrynsalmen jätevesi- ja kaukolämpöyhtiö Vesi-Mega Oy:n. Yhtiön hallitus vastaa yhtiön hallinnon ja talouden asianmukaisesta järjestämisestä. Kunnanhallitus nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin sekä nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.
Kunnanhallitus toteuttaa kunnan omistajaohjausta asettamalla Vesi-Mega Oy:n hallitukselle ja toimitusjohtajalle kunnan omistajapoliittisten tavoitteiden mukaiset tavoitteet ja toimintaohjeet. Kunnanhallitus edellyttää, että yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja selvittävät ja valmistelevat Ukkohallan öljykäyttöiseen lämmityskattilaan sekä Ukkohallan kaukolämpöverkostoon liittyvät omistus- ja järjestelyvaihtoehdot, joilla fossiilinen käyttövoima voidaan korvata uusiutuvaa ja vähäpäästöistä energiaa hyödyntävällä ratkaisulla. Yhtiön hallitus arvioi vaihtoehdot ja päättää jatkotoimista osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen ja yhtiön edun mukaisesti.
Ukkohallan kehittämisessä tulee vahvistaa kestävän kehityksen toteutumista matkailualueen toiminnassa. Fossiilisen käyttövoiman korvaaminen uusiutuvilla ja vähäpäästöisillä energialähteillä on merkittävä kestävän kehityksen toimenpide. Kunnanhallitus korostaa Vesi-Mega Oy:n hallitukselle näkemyksenään, että tarkoituksenmukaisin ratkaisu on Ukkohallan öljykäyttöisen lämmityskattilan sekä Ukkohallassa kaukolämpöä kiinteistöihin välittävän verkoston myyminen yritykselle, joka sitoutuu korvaamaan öljykattilan uusiutuvaan ja vähäpäästöiseen käyttövoimaan perustuvalla ratkaisulla.
Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Jouni Ponnikas, jouni.ponnikas@hyrynsalmi.fi, p. 040 5740804.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus edellyttää omistajaohjauksena, että Vesi-Mega Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja selvittävät ja valmistelevat Ukkohallan öljykäyttöiseen lämmityskattilaan sekä Ukkohallan kaukolämpöverkostoon liittyvät omistus- ja järjestelyvaihtoehdot, joilla fossiilinen käyttövoima voidaan korvata uusiutuvaa ja vähäpäästöistä energiaa hyödyntävällä ratkaisulla. Yhtiön hallitus arvioi selvityksen perusteella vaihtoehdot ja päättää jatkotoimista osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen ja yhtiön edun mukaisesti.
Päätös:
Toisen pöytäkirjantarkastajan sekä varalle valittujen ollessa estellisiä tämän asian käsittelyyn, kunnanhallitus valitsi pöytäkirjantarkastajaksi tämän asian ajaksi Mikael Romppaisen.
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.
Ennen tämän asian käsittelyä klo 18:09 kokouksesta poistuivat esteellisinä (Hallintolaki 28.1 § kohta 5 yhteisöjäävi) Tuula Kivijärvi (Vesi-Mega Oy:n hallituksen puheenjohtaja), Heimo Moilanen (hallituksen jäsen) ja Jussi Tolonen (hallituksen jäsen). He palasivat kokoukseen klo 18:11 tämän asian käsittelyn jälkeen.