RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 14.04.2026/Asianro 13
Liikuntatoimen avustukset vuodelle 2026
KH 24.03.2026 § 56
Liikuntatoimen avustuksiin on vuoden 2026 talousarviossa varattu yhteensä 8500 €.
Määräaikaan 8.3.2026 mennessä saapui viisi (5) avustushakemusta.
Avustuksen hakija ja haettu avustus/€
Hyrynsalmen Kisa-Siskot ry. 1500,00
Rasti-Hyry 3400,00
Ukkohallan Keilaajat ry. 2000,00
Kainuun Kopse ry.1500,00
Haetut avustukset yhteensä 11600,00 €
Myönnettävä tuki kuuluu myönnettävän vähämerkityksellisen de minimis -tuen piiriin. Tukea sääntelee Euroopan komission asetus (EU) 2023/2831. Avustusta hakevan on seurattava de minimis -tuen kertymää. Avustusta hakevan tulee vakuuttaa, että viranomaisten myöntämien de minimis -tukien yhteissumma ei ylitä tuen sallittua enimmäismäärää. Kolmen verovuoden aikana voi saada tukia enintään yhteensä 300 000 euron arvosta.
Hyrynsalmen kunta vie 1.1.2026 alkaen myönnetyt tuet/avustukset EU:n komission keskitettyyn rekisteriin.
Lisätietoja vapaa-aikaohjaaja, hyvinvointikoordinaattori Päivi Kemppainen p. 044 7104 426, paivi.e.kemppainen@hyrynsalmi.fi.
KUNNANJOHTAJA:
Avustusta voidaan myöntää vain rekisteröidylle seuralle/yhdistykselle. Lisäksi hakemuksessa toivotaan näkyvän konkreettisia suunnitelmia hyrynsalmelaisten hyväksi eli hakemukseen on kirjattava pidettävät kerhot/kurssit tulevalle vuodelle.
Ennen avustuksen maksamista tulee olla toimintakertomus, tilinpäätös ja toimintasuunnitelma toimitettuna vapaa-aikatoimeen.
Kunnanhallitus päättää myöntää liikuntoimen avustukset vuonna 2026 seuraavasti:
Avustuksen saaja ja myönnetty avustus/€
Hyrynsalmen Isku ry. 3000,00 €
Hyrynsalmen Kisa-Siskot ry. 800,00 €
Rasti-Hyry 3000,00 €
Ukkohallan Keilaajat ry. 900,00 €
Kainuun Kopse ry. 800,00 €
Myönnetyt avustukset yhteensä 8500,00 €.
Päätös:
Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja esitti seuraavan muutetun päätösesityksensä:
Asia palautetaan uudelleenvalmisteluun. Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösesityksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
Samuli Kaartinen ja Taru Kemppainen poistuivat kokouksesta klo 16:54 ennen tämän asian käsittelyä esteellisinä (Hallintolaki 28.1 § kohta 5 yhteisöjäävi, avustusta hakeneen yhdistyksen hallituksen jäsen).
Taru Kemppainen palasi kokoukseen klo 16:55 tämän asian käsittelyn jälkeen.
KH 14.04.2026
43/02.05.01.02/2026
Kunnanhallituksen nimeämä luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva työryhmä on käsitellyt avustushakemukset ja avustusten myöntämisen perusteet uudelleen sekä antanut esityksensä avustusten jakamiseksi.
KUNNANJOHTAJA:
Avustusta voidaan myöntää vain rekisteröidylle seuralle/yhdistykselle. Lisäksi hakemuksessa toivotaan näkyvän konkreettisia suunnitelmia hyrynsalmelaisten hyväksi eli hakemukseen on kirjattava pidettävät kerhot/kurssit tulevalle vuodelle.
Ennen avustuksen maksamista tulee olla toimintakertomus, tilinpäätös ja toimintasuunnitelma toimitettuna vapaa-aikatoimeen.
Kunnanhallitus päättää myöntää liikuntoimen avustukset vuonna 2026 seuraavasti:
Avustuksen saaja ja myönnetty avustus/€
Hyrynsalmen Isku ry. 3000,00 €
Hyrynsalmen Kisa-Siskot ry. 1500,00 €
Rasti-Hyry 3000,00 €
Ukkohallan Keilaajat ry. 500,00 €
Kainuun Kopse ry. 500,00 €
Myönnetyt avustukset yhteensä 8500,00 €.
Päätös: