Dynasty tietopalvelu
Hyrynsalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2025/Asianro 9


Kokousasian teksti

 

Perusopetuksen opetussuunnitelmaan perustuvien työsuunnitelmien hyväksyminen lukuvuodelle 2025-2026

 

KH 11.11.2025 § 185 

 

 

 

Perusopetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetusuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Hyrynsalmen kunnan hallintosäännön (5. luku 24 §, sivistyspalvelujen toimiala, kohta 7) mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman (POA 9 §). Hyrynsalmen yhtenäiskoulun työsuunnitelma (oheisliite) lukuvuodelle 2025-2026 esitellään kokouksessa. 

 

Lisätietoja asiasta antaa sivistyspalvelujen osastopäällikkö, yhtenäiskoulun rehtori Veli-Pekka Mäkeläinen,

veli-pekka.makelainen@hyrynsalmi.fi, p. 044 7104 410.

 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Hyrynsalmen yhtenäiskoulun työsuunnitelman lukuvuodelle 2025-2026.

 

Päätös:

Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja esitti seuraavan muutetun päätösesityksensä:

Asia palautetaan uudelleenvalmisteluun ja tuodaan myöhemmin kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösesityksen.

 

 

 

 

 

KH 02.12.2025    

195/12.00.01.00/2025  

 

 

Hyrynsalmen yhtenäiskoululla on laadittu lukuvuosisuunnitelma lukuvuodelle 2025-2026 Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaisesti. Oheisliitteenä oleva suunnitelma esitellään kokouksessa.

 

Lisätietoja asiasta antaa sivistyspalvelujen osastopäällikkö, yhtenäiskoulun rehtori Veli-Pekka Mäkeläinen,

veli-pekka.makelainen@hyrynsalmi.fi, p. 044 7104 410

 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Hyrynsalmen yhtenäiskoulun työsuunnitelman lukuvuodelle 2025-2026.

 

Päätös: