Dynasty tietopalvelu
Hyrynsalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2025/Asianro 4


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

KH 02.12.2025    

   

 

 

Hallintosäännön 30 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viran­omaisen, kunnanhallituksen jaoston sekä lautakunnan alaisen viran­omaisen ja lautakunnan jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastami­sesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Otto-oikeudesta säädetään kuntalain 92 §:ssä

 

Viranhaltijapäätökset 5.-25.11.2025:

 

Kunnanjohtaja

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 10/2025

 

Yleiset päätökset:

14.11.2025 § 5 Kunnanviraston kiinniolo joulun aikaan ja vuoden vaihteessa

19.11.2025 § 6 Etuosto-oikeuden käyttäminen tilasta 105-405-10-52 Uusiniitty

 

Hankintapäätökset:

25.11.2025 § 4 Biomassan uuttoliiketoiminnan käynnistämisselvitys

25.11.2025 § 5 Kuhmon biokaasulaitoksen ja liiketoimintamallin vienti investointipolulle

 

Hallintopäällikkö

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 119/2025

 

Kehityspäällikkö

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 33/2025

 

Teknisen osaston osastopäällikkö

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 55–59 ja 61-64

 

Hankintapäätökset:

-                        06.11.2025 § 18 Karttapalvelun käyttöönotto

 

Käyttöpäällikkö

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 81–84

 

Rakennustarkastaja

-                        19.11.2025 § 64 Energiakaivo, maalämpöön siirtyminen

-                        24.11.2025 § 65 Maisematyölupa

-                        24.11.2025 § 66 Rakentamislupa, aurinkopaneeli

-                        24.11.2025 § 67 Rakentamislupa, saunan rakentaminen

 

Viranhaltijapäätökset 5.11.-21.11.2025:

 

Sivistyspalvelujen osastopäällikkö

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 2025/456–2025/485

 

Varhaiskasvatuspäällikkö, päiväkodinjohtaja

 

Henkilöstöpäätökset:

- palkkaus- ja poissaolopäätökset sekä vuosilomapäätökset §:t 2025/338–2025/352

 

Asiakirjat ovat nähtävänä hallinto-osastolla ja kunnanhallituksen kokouksessa.

 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja päättää, ettei pöytäkirjoihin merkittyjä päätöksiä siirretä kunnanhallituksen käsiteltäväksi

 

Päätös: