RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 21.10.2025/Asianro 10
Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä
KH 21.10.2025
182/00.04.01/2025
Puolangan kunnan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen sopimus on laadittu alun perin 15.11.2011 ja sitä on päivitetty 06/2023. Uudessa sopimuksessa on huomioitu palvelujen tuottamisen periaatteet ja kustannusten jaon perusteet.
Sopimus koskee kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle säädettyjä tehtäviä (Laki maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa 210/2010 1§). Sopimus sisältää kaikki kunnan maaseutuviranomaiselle säädetyt tehtävät ja palvelut.
Kaikki maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtäviä hoitavat henkilöt toimivat palveluista tällä sopimuksella järjestämisvastuun vastaanottavan Puolangan kunnan palveluksessa hoitaessaan tämän sopimuksen tarkoittamia tehtäviä.
Sopimusosapuolina ovat Puolangan lisäksi Hyrynsalmen, Paltamon, Ristijärven ja Suomussalmen kunnat. Pudasjärven kaupunki on tehnyt 18.8.2025 päätöksen, että se liittyy 1.1.2026 alkaen Puolangan kunnan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen.
Nykyistä sopimusta on ajantasaistettu tältä osin ja asiasta on käyty neuvotteluja sopimuskuntien kesken. Uusi sopimus tulee voimaan kaikkien kuntien hyväksyttyä sen ja Pudasjärven osalta se tulee voimaan 1.1.2026 alkaen.
Uusi sopimus korvaa aiemman sopimuskuntien yhteisesti hyväksymän yhteistoimintasopimuksen.
Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä on liitteenä.
Listätietoa asiasta antaa kunnanjohtaja Jouni Ponnikas; jouni.ponnikas@hyrynsalmi.fi, p. 040 574 0804 ja hallintopäällikkö Heini Pirttiaho, heini.pirttiaho@hyrynsalmi.fi; p. 044 710 4406
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy maaseutuhallinnon yhteistoimintasopimuksen liitteen mukaisesti.
Päätös: