RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selvitys tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomukseen
KH 24.09.2024 § 108
61/00.03.00/2024
Tarkastuslautakunta on päättänyt 21.8.2024 § 28 antaa kunnanvaltuustolle tiedoksi arviointikertomuksen koskien vuotta 2023. Arviointikertomus 2023 on annettu valtuustolle tiedoksi 29.8.2024 § 20.
Kuntalain 121 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Liitteenä on vastine vuoden 2023 arviointikertomuksen havaintoihin.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle arviointikertomuksen havainnoista liitteenä olevan selvityksen ja lähettää selvityksen tiedoksi tarkastuslautakunnalle.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |