RSS-linkki
Kokousasiat:http://hyrynsalmi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://hyrynsalmi10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
10 | Kaavoitussopimus 7.2.2023 Hyrynsalmi, Kytölehto | |
11 | Eriävä mielipide kh 7.3.2023 § 37 Juha Kortelainen |
Kytölehdon tuulivoimapuiston osayleiskaava
KH 10.05.2022 § 74
YIT Suomi Oy on suunnittelemassa tuulivoimapuistoa Hyrynsalmelle, Kytölehdon alueelle. Hanketta esiteltiin ensimmäisen kerran kunnalle virallisesti 14.4.2022; ja varsinainen kaavoitushakemus saapui 3.5.2022. Tuulivoimapuiston tarkempi sijoittuminen on esitetty hakemuksen liitteenä olevassa hankealueen kartassa. Hanketoimija eli YIT Suomi Oy ei ole vielä valinnut kaavaa toteuttavaa konsulttia, mutta tulee tekemään sen mahdollisimman pikaisesti ja hyväksyttämään konsultin Hyrynsalmen kunnalla, mikäli kaavoitus käynnistyy.
Tuulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää suunnittelualueen kaavoittamista, ja kaavoittaminen on juridisesti Hyrynsalmen kunnan tehtävä, vaikka kaavan tekisikin konsultti. Kaavoitushakemuksen ja kaavoitussopimuksen käsittely kunnassa aloittaa perusteellisen tuulivoimapuiston osayleiskaavaprosessin, jonka yhteydessä kuntalaiset pääsevät laajasti osallistumaan, antamaan palautetta ja arvioimaan kaavan vaikutuksia luontoon, elinympäristöön, elinkeinoihin ja alueen käyttöön.
Kytölehdon alue on osoitettu Kainuun tuulivoimamaakuntakaavaluonnoksessa 2035 tuulivoiman hyödyntämiseen soveltuvaksi alueeksi.
Liitteinä kaavoitushakemus ja -sopimusluonnos.
Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Heimo Keränen heimo.keranen@hyrynsalmi.fi, p. 044 7104 400.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kytölehdon tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavoitushakemuksen ja aloittaa omalta osaltaan kaavahankkeen valmistelun. Lisäksi kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoitussopimuksen ja edellyttää, että valittu kaavoittajakonsultti tuodaan vielä erikseen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.
KH 07.03.2023 § 37
116/10.02.02/2022
YIT Suomi Oy on valinnut kaavan toteuttavaksi konsultiksi FCG Finnish Consulting Group Oy:n, Y-tunnus 1940671-3.
Tiedot kaavoitukseen osallistuvista henkilöistä jaetaan oheismateriaalina mahdollisten esteellisyyksien toteamiseksi.
Aiemmin hyväksytyssä sopimuksessa (Sopimuksessa kaavoituksen käynistämisestä ja yhteistyöstä) oli virhe sopimuksen voimassaolokohdassa 13: Sopimusta ei tarvitse viedä valtuustoon, vaan Hyrynsalmen kunnanhallitus hyväksyy sopimukset kaavoituksen käynnistämisestä (Hallintosääntö 22 §).
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy Kytölehdon tuulivoimapuiston osayleiskaavan toteuttajaksi valitun kaavoittajakonsultin FCG Oy:n. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyy korjauksen aimmin hyväksymäänsä Hyrynsalmen kunnan ja YIT Suomi Oy:n kaavoitussopimukseen (10.5.2022, 74 §).
Päätös:
Keskustelun kuluessa Juha Kortelainen esitti seuraavan muutosesityksensä: Noudatetaan alkuperäistä kunnanhallituksen hyväksymää sopimusta. Esitys raukesi kannattamattomana.
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.
Juha Kortelainen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on liitteenä.
Pertti Heikkinen poistui kokouksesta klo 16:38 ja palasi klo 16:39 tämän asian käsittelyn aikana.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |