RSS-linkki
Kokousasiat:https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hyrynsalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Esityslista 15.05.2025/Asianro 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Viranhaltijapäätökset
YMP 15.05.2025
Hallintosäännön 31 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranomaisen, kunnanhallituksen jaoston sekä lautakunnan alaisen viranomaisen ja lautakunnan jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Otto-oikeudesta säädetään kuntalain 92 §:ssä
Viranhaltijapäätökset ajalta 28.3.2025 - 08.05.2025
Teknisten palvelujen osastopäällikkö
Henkilöstöpäätökset:
- palkkaus- ja poissaolopäätökset §:t 16 - 22
Hankintapäätökset:
- 07.04.2025 § 7
- 11.04.2025 § 8
- 14.04.2025 § 9
- 28.04.2025 § 10
Yleiset päätökset:
- 01.04.2025 § 9
- 04.04.2025 § 10
Käyttöpäällikkö
Henkilöstöpäätökset:
- palkkaus- ja poissaolopäätökset §:t 12 - 22
Hankintapäätökset:
- 17.04.2025 § 2
- 05.05.2025 § 3
Yleiset päätökset:
Tilustiepäätökset:
- 17.04.2025 § 1
Rakennustarkastaja
Rakennuslupapäätökset:
- 07.04.2025 § 2
- 16.4.2025 § 3 - 4
- 17.4.2025 § 5 - 15
Ympäristötarkastaja
Hankintapäätökset: Ei päätöksiä
Yleiset päätökset:
- 31.03.2025 § 2
Päätösluettelot ovat nähtävänä kokouksessa.
Lisätietoja teknisten palvelujen osastopäällikkö p. 044 7104 421.
TEKNISTEN PALVELUIDEN PÄÄLLIKKÖ:
Ympäristölautakunta merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei viranhaltijoiden päätöksiä siirretä lautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |